Siirry suoraan sisältöön
Home » Ajankohtaista » Improvisoitu äänimatka Laikussa 27.1.

Improvisoitu äänimatka Laikussa 27.1.

  • tehnyt
Talvinen äänimatka -juliste

Ensi perjantaina eli 27.1. klo 19 kajahtaa tai helähtää tai hiljaa kumisee (ei voi vielä tietää!), kun Turkka Vuorinen, Mari Martikainen ja minä viedään kuulijat talviselle, improvisoidulle äänimatkalle Kulttuuritalo Laikussa Tampereella. Oon tosi innoissani, kun pääsen pitkästä aikaa toteuttamaan tällaista konserttia!

Mä en ihan tarkalleen muista, milloin oon ensimmäistä kertaa jollain tavalla päässyt tekijänä kosketuksiin improvisoitujen äänimaisemien kanssa, mutta luultavasti Turkka liittyi siihen jollain tavalla. Se on ollut ehkä silloin kun me ensimmäisten koronasulkujen aikaan 2020 tehtiin Keinu-biisi. Sittemmin oon saanut olla mukana yhdessä ison porukan improvisoidussa konsertissa sekä Turkan Youtubeen ja Facebookiin tekemässä Ääniretkeilyä-sarjassa.

Toivon pääseväni jatkossa tekemään tällaisia juttuja paljon lisää! Yhdessä improvisoimisessa on jotain taianomaista ja ehkä myös rakastan sitä kun ei todella voi tietää, mitä tulee tapahtumaan – se on todellista hetkessä elämistä, kun kaikki syntyy NYT. Toivon, että ajatus kutkuttaa myös kuulijoita ja että konsertti tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, hengähtää, antautua ajatusten ja mielikuvien virtaan.

Konsertin Facebook-tapahtumaan pääset tästä.